Pakkasen alkaessa paukkua ulkona, alkavat paukkua yleensä myös autolämmitysrasiat. On äärimmäisen ikävä yllätys, kun lohko, saati sisätilat ovatkin kylmiä aamulla töihin lähtiessä. Lisäksi vikojen korjaus pitkin talvea kerryttää vuositasolla mojovan kustannuksen.
Autolämmitysrasioiden yleisimmät viat
- Jumittunut / vioittunut kellokytkin
- Kärähtänyt pistorasia
- Kotelon halkeama
- Palanut sulake tai lauennut vikavirtasuoja
Jumittunut / Vioittunut kellokytkin
Perinteisille, mekaanisille kellokytkimille, joissa kellon mekaaninen pyörimisliike kytkee sähkön, on tyypillistä, että ne jumittuvat. Mekaaniset osat haurastuvat ja liike ei enää jaksa kytkeä kärkeä kiinni. Yleistä on sekin, että kellon liike pystähtyy kokonaan. Tällöin ei yleensä auta, kuin kellon uusiminen. Kellon hinta on mallista riippuen haarukassa 20-100 €
Kärähtänyt pistorasia
Pistorasiat tulevat lopulta aina tiensä päähän. Huolellisella käytöllä myöhemmin ja huolimattomalla ennemmin. Usein kärähtäneen pistorasian takana on se, että pistoketta ei työnnetä kunnolla pohjaan asti. Sekään ei tosin ole harvinaista, että autolla lähdetään liikkeelle ilman, että pistoketta irroitetaan pistorasiasta. Toki pistorasiat kuluvat käytön ja iän myötä huolellisenkin käytön seurauksena. Se johtaa useimmiten pistorasian kärähtämiseen ja sulakkeen tai vikavirtasuojan laukeamiseen. Uusi pistorasia maksaa varaosana luokkaa 10-20 €
Kotelon halkeama
Autolämmitysrasiat ovat useimmiten muovia, joka haurastuu ajan kanssa mm. auringon aiheuttaman UV-säteilyn sekä lämpötilojen vaihtumisen seurauksena. Hieman kovakouraisempi kannen avaaminen tai muu isku saattaakin aiheuttaa halkeaman ikääntyneeseen autolämmitysrasiaan, jolloin se tulee jo sähköturvallisuuden vuoksi uusia. Autolämmitysrasioiden hinnat ovat 200 €:ta ylöspäin.
Palanut sulake tai lauennut vikavirtasuoja
Joskus kylmän auton syyksi selviää autolämmitysrasiasta palanut sulake tai lauennut vikavirtasuoja. Ne voivat toki joskus myös vikaantua siten, että eivät pysy päällä, vaikka kaikki olisikin muuten ihan hyvin. Usein viaksi paljastuu kuitenkin auton lohkolämmitin tai lämmityskaapeli. Kokeile irroittaa johto pistorasiasta ja vaihtaa sulake tai uudelleenvirittää vikavirtasuoja. Jos ne pysyvät siinä tilanteessa päällä, niin lähes aina vika on auton päässä. Mikäli ongelma jatkuu, vaikka auto ei olisi kytkettynä, niin paikalle pitää kutsua sähköasentaja.
Ennakoiva kunnossapito säästää kustannuksia
Huomasit varmasti ylempää, että varaosien suhteen ei puhuta suurista kustannuksista. Suurin osa kuluista tulee työstä. Pahimmillaan ensin isännöitsijä veloittaa jotain siitä, kun kirjaa kylmissään ajelevan asukkaan vikailmoituksen. Sitten kiinteistönhuoltoliike käy toteamassa, että kyllä se pitää sähköasentaja tilata. Sähköliikkeellä taas suurin osa veloitettavasta ajasta koostuu kohteeseen matkustamisesta. Itse komponentin vaihdossa ei nokka montaa minuuttia tuhise. Useimmiten sähköasentajan käynti maksaa kuitenkin 100-200 €, vaikka osan vaihtoon menisi vain minuutti. Ajamisesta maksetaan asentajalle palkkaa, auton kulut pitää kattaa, varaosa pitää hankkia, ja niin edespäin. Hinnat tuntuvat kovilta, mutta en tiedä yhtäkään sähköurakoitsijaa, joka näitä tekemällä olisi rikastunut.
Ratkaisu on ennakointi. Tilataan ennen talven alkamista sähköasentaja tarkastamaan kootusti koko taloyhtiön rasiat. Monella liikkeellä on kahden tunnin, yleensä ainakin vähintään tunnin minimiveloitus. Tunnissa- tai kahdessa ehtii jo vaihtamaan melko monta komponenttia. Sähköasentajalle kannattaa lähettää ennakkoon kuva lämmitysrasian luukun takaa, niin oikeita varaosia on mahdollista varata mukaan.

Milloin autolämmitysrasiat tulisi uusia?
Hyvä nyrkkisääntö on se, että jos autolämmitysrasiassa ei ole vikavirtasuojia, niin silloin ne kannattaa uusia sähköturvallisuuden vuoksi. Vikavirtasuojattomilla lämmitysrasioilla alkaa väistämättä olla ikääkin jo yli 30 vuotta, joten kotelotkin alkavat haurastua. Mikäli autolämmitysrasioissa on vikavirtasuojat ja ne ovat muuten mekaanisesti ehjiä, ei vaihtoon ole yleensä mitään teknistä tarvetta.
Milloin autolämmitysrasioiden maakaapelointi tulisi uusia?
Olemme nyt käyneet läpi autolämmitysrasioiden vikoja ja huoltamista. Joskus tulee vastaan sellainen ikävä tilanne, että sulake palaakin syöttävältä keskukselta. Yksittäisestä sulakkeen laukeamisesta ei vielä tarvitse huolestua. Saattaa olla, että satunnaisen tilanteen vuoksi lämmityskuormaa oli vain kerralla normaalia enemmän päällä. Uusi sulake pesään tai johdonsuoja-automaatti ylös ja katsotaan mitä tapahtuu.
Jos sulake (keskukseltä) laukeaa usein, niin on melko selvää, että kaapeloinnin kapasiteetti ei riitä, jolloin tulisi alkaa harkitsemaan sen uusimista vahvempaan.
Mikäli sulake laukeaa heti, kun sen on vaihtanut, niin tulee kytkeä kaikki autot irti pistorasioista ja kokeilla sitten vaihtaa sulake. Mikäli se pysyy päällä, niin kaapelointi on useimmiten ehjä. Mikäli ei, niin parkkipaikan kaapeloinnissa on todennäköisesti oikosulku. Tällöin voi kokeilla paikantaa vikapaikan kaapelitutkalla ja korjata sen. Se on kuitenkin kallista puuhaa ja jos kaapelissa on vika yhdessä paikassa, niin kauanko kestää, että vika ilmaantuu toisessakin kohdassa?
Vinkki! Autolämmitysrasioiden syöttökaapeleiden vaihtaminen uusiin pelkästään autojen lämmityskäyttöön mitoitettuihin kaapeleihin voi olla rahan heittämistä hukkaan. Kun maat kuitenkin kaivetaan auki, niin samalla taloyhtiössä kannattaa varautua sähköautojen latauspisteisiin, että maata ei tarvitse myllätä uudestaan auki lähivuosina, kun taloyhtiöön alkaa ilmestyä sähköautoja. Voit lukea lisää sähköautojen latauspisteistä: https://evlataa.fi/